Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Joku raja maahanmuuttajien asioihin !

22.11.2009 - 10:40

Lauantaina (21.11.2009) uutisoitiin aivan uskomattomasta ristiriitaisesta tilanteesta. Maahanmuuttajia kyllä tuetaan, mutta oma kansa onkin jo paljon heikoimmalla. Edes hyvin harvalukuisiksi käyneitä maamme veteraaneja ei tueta niin paljon kun maahanmuuttajia. Jos sotiemme veteraaneja, joita elää enää siis todella  vahälukuisesti, olisi vielä - he varmasti nostaisivat ”äläkän”. Paljon on myös työttömiä, eläkeläisiä ja matalapalkan aloilla toimivia työntekijöitä ym, jotka eivät saa lähellekään niin paljoa, kun mitä näille maahanmuuttajille Suomi tarjoaa. Kysymys kuuluukin, kohdellaanko omaa kansaamme tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti? Mielestäni tilanne on todella epätasapainoinen ja outo!


Tuore uutisointi kertoo sisäasianministeriön selvityksen pohjalta, että Suomi jakaa EU:n anteliaimmat sosiaalituet turvapaikkaa hakevalle perheelle. Isä, äiti ja kolme 10-17 -vuotiasta lasta saavat valtiolta 1.277 euroa kuussa sekä ilmaisen asumisen. Suomessa vastaanottokeskus maksaa myös tulijoiden välttämättömän terveydenhuollon. Vastaavaa ei tehdä muun muassa Saksassa, Italiassa tai Iso-Britanniassa! Sisäministeriön ylitarkastaja Leena-Maija Qvistin mukaan Suomen tuet voivat vetää ihmisiä Suomeen. Tähän on saatava stoppi ja otettava järki käteen!
 
Pelkästään tämäkin tapaus herättää kysymyksen, onko maamme menossa kohti perikatoa vai onko järki kokonaan hävinnyt? - Pian varmaan, jos tämä sinisilmäinen ja välinpitämätön, että typerä kehitys jatkuu sotketaan asiaan vielä uskontokin. Eli käytännössä tulevaisuudessa joitain kirkkoja voidaan alkaa muuttamaan pikkuhiljaa esim. moskeijoiksi. - Miksi? -  Koska Suomessa on näköjään paha tapa antaa nk. vähemmistöille erikoisia etuoikeuksia. Totta kai silloin sinisilmäisen suvaitsevaisuuden nimissä voidaan hyväksyä mitä erikoisemmatkin asiat. Pääministeri Matti Vanhanenkin taisi hieman säikähtää, kun kuuli, että ensi vuonna Suomeen saattaa tulla vähintään 6.000 uutta pakolaista, mutta luku saattaa nousta jopa 20.000 pakolaiseen.  
Itse olen siltä mieltä, että nyt on otettava järki käteen ja katsottava mihin kaikki on johtamassa. Parempi olisi, ettei enää ketään maahanmuuttajaa oteta lainkaan vastaan. Rajansa kaikella, Suomi on liian pieni maa.

On väärin ottaa uusia ”elätettäviä” maahan jos omaa kansaakin on leipäjonoissa! Omat asiat ensin kuntoon ja oikeudenmukaisuutta on peräänkuullutettava.

 

Haloo Jyväskylän päättäjät !

09.11.2009 - 19:47

Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen (kuinka ollakkaan puoluetaustaltaan demari...!) ei joudu paluttamaan saamaansa 200 000 euron erorahaa. Näin asiaa oli käsitely Jyväskylän kaupunginhallituksen kokouksessa. 9.11.2009. Näin se homma sitten taas meni. Eihän sitä omaan pesäänsä "kusta" ! Kuinka ollakkaan myös Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja on demari ja varapuheenjohtajat kokoomuksesta ja keskustasta! Eli poliittinen leikki senkun jatkuu ja paistaa hyvin läpi.

Jyväskylän päättäjät katsovat, että erorahasopimus ja sitä koskevaa päätöksentekoa koskevat hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset halutaan pitää visusti erillään, vaikka koko perusteiden uudelleen määrittelyn tarve syntyi juuri Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä. KHO katsoi, ettei Jyväskylän valtuustolla ollut 2007 riittävästi laillisia perusteita erorahojen perimättäjättämispääökselle.

Mutta jos kysymys olisi ollut esimerkiksi jonkun sairaan tai vammaisen lisätarpeeseen otetusta hoitotarvikkeesta, niin se ei olisi käynyt mitenkään! Kyllä olisi muutama kymmenen euroa ollut kova paikka päättäjille! Haloo Jyväskylä... miettikää nyt vähän tarkemmin!

Kyllä kansa tietää ...

 

Köyhyys leviää, missä lupaukset ?

09.11.2009 - 19:41

Noin kolme vuotta sitten maamme hallitus, jossa olivat Keskusta, SDP ja RKP, tekivät eduskuntavaalivuoden 2007 budjettiin köyhyyspaketin. Hallitus lupasi siihen 40 miljoonaa euroa ja edellytti kunnilta samansuuruista panostusta. Paketti piti sisällään yksinhuoltajien elatustuen korotuksen 5,95 eurolla kuukaudessa ja huostaan otettujen lasten sijaisvanhempien tuen noston sadalla eurolla kuukaudessa. Lisäksi hallitus lupasi kohdentaa tukiosuuksia sotien veteraaneille, lapsiperheille, työttömille, vammaisille ja omaishoitajille. Näille ei kuitenkaan edes luvattu euromääräisiä etuuskorotuksia. Pääministerinä oli silloinkin Matti Vanhanen, eli se oli hänen nk. ensimmäinen hallitus.

Kolmen vuoden takaisen 40 miljoonan euron köyhyyspakettinsa hallitus markkinoi suurieleisesti kuten vaalibudjetit yleensä. Samaan aikaan se antoi 40 000 kaikkein rikkaimmalle noin 130 miljoonaa euroa vuodessa poistamalla varallisuusveron. Myös itseään ”työväenpuolueena” mainostava SDP oli päätöksessä mukana.

Suomessa on yli 700 000 köyhyysrajan alapuolella elävää ihmistä! Eli hallituksen vuoden 2007 budjetin köyhyyspaketti on näin osoittautunut tehottomaksi hämääväksi vaalitempuksi.

Virallinen määritelmä luokittelee köyhiksi henkilöt, joiden kotitalouksien käytettävissä olevat vuositulot kulutusyksikköä kohden ovat pienemmät kuin 60 % koko väestön mediaanitulosta. Tämä tarkoittaa kuukausitulona alle 1.083 euroa. Niin mikä on tuo mediaanitulo? Suomeksi sanottuna se on, kun tulonsaajat laitetaan tulojen mukaiseen suuruusjärjestykseen, mediaanitulo on keskimmäisen tulonsaajan tulo. Kulutusyksiköllä tarkoitetaan yhtä elävää aikuista. Tässä kohdin en voi olla vaikenematta, että Suomessa sitä vastoin tuloerot ovat kasvaneet huimasti. Mallia on otettu Venäjän ”ryssä-porvarismistä”, jossa keinoja kaihtamatta rikastutaan köydyttämällä toisia. Kysymys on suoranaisesta epärehellisyydestä ja kylmästä huijaamisesta.

Yhteiskuntamme huolestuttava piirre on se, että köyhyydessä eläviä lapsia on noin 140 000. Kärsimysten keskellä he ovat vakavassa syrjäytymisvaarassa. Nyt tarvitaan kipeästi lisätoimia lapsiperheiden aseman parantamiseksi. Pienituloisille lapsiperheille kohdennettu erityislapsilisä olisi erittäin tarpeellinen.

Veteraanit ja eläkeläiset ovat taistelleet maamme itsenäisyyden puolesta ja rakentaneet hyvinvointimme. Myöskään heitä ei saa unohtaa. Oli todella pöyristyttävää katsoa TV:n ajankohtaisohjelmaa, jossa kerrottiin suomalaisten vanhusten elämän tasosta. Nykyaikana kuntien paljon suosimat palvelutalot ovat todella kalliita ja ylihintaisia vanhuksille. Ohjelmassa kerrottiin mm. siitä, kuinka eräiden vanhusten rahat eivät riitä edes lääkärin määräämiin lääkkeisiin. Yhdessä esimerkissä vanhukselle jää rahaa pakollisten maksujen jälkeen vain 1,5 euroa!

Loppukanetiksi voidaan todeta, että Suomessa on kohta todellinen köyhyysongelma. Se voi tietää todella yllättäviä ja odottamattomia käänteitä yhteiskunnassamme …

 

Lyhyesti politiikan uskottavuudesta

09.11.2009 - 18:42

Se on aika erikoista, että Suomen tasavallan asioista on jatkuvasti hallituksessa päättämässä samat puolueet tai samat naamat. Kissa ja hiiri-leikki (Demarit, Keskusta, Kokoomus ja Rkp) pyörittää karuselliä jatkuvasti, eikä mikään muutu.

Milloin Suomen kansa ymmärtää, että meidän täytyy saada aikaan maassamme vallanvaihto? Muuten ei mitään tapahdu, eikä muutu, vaan sama valheellinen leikki jatkuu. Ei ihme, että politiikalta on mennyt uskottavuus! Unohtamatta korruptiota, jota jatkuvasti silitellään silkkikäsineillä! Tarvitsemmme voimakkaan muutoksen!

 

Repliikki

06.11.2009 - 18:47

Pedofiilien tuomioita on ehdottomasti kovennettava ja pian!  Arvoisa oikeusministeri Tuija Brax!  Toimi asian eteen, selittelyjen aika on ohi !

 

Sosiaalinen eriarvoistuminen on uhka hyvinvoinnille

05.11.2009 - 21:12
 
Maamme hallituksen olisi nyt toimittava, ennenkuin on liian myöhäistä. Ennen kaikkea sen tehtävä olisi pysäyttää maassamme kehittyvä sosiaalinen eriarvoistuminen. Eri asia on, tekeekö hallitus sen eteen työtä vai jättääkö se heikompiosaiset oman onnensa nojaan? Tästä on puhuttu jo pitkään, mutta mitään ei ole tapahtunut. Hallitukselta puuttuvat konkreettiset kansan syviä rivejä koskettavat teot. Paljon puhutaan, mutta mitään ei loppujen lopuksi muuteta.
 
Vaikutus on synkkä, johon sisältyvät kunnallisverojen pakkokorotukset. Toki taantumakin on tähän tuonut oman vaikutuksensa. Tämä on nyt joka tapauksessa edessä, koska ns. hyvänä aikana ei toimittu, eikä kuunneltu varoituksia tulevasta taloustaantumasta. Tämän johtaa siihen, että vaikka kunnallisverotusta nostetaankin ensi vuoden alussa (mm. täällä Jyväskylässä), tämä ei kuitenkaan kiristä kaikkien kansalaistemme tuloverotusta tasapuolisesti. Erikoisen tilanteen tästä tekee sen vaikutus juuri pienituloisiin, jotka  eivät hyödy valtion tuloveroalennuksesta, vaan joutuvat suoraan maksamaan suuremman kunnallisveron. Tämä puolestaan synnyttää jälleen eriarvoisuutta, sillä kuilu yhteiskunnassamme ns. hyvätuloisten ja pientuloisten välillä kasvaa. Tämä ei ole oikea suunta ! 
 
Terveydenhuollon maksuja ei olisi saanut kiristää. Se oli karkea virhe! Asiakasmaksujen korottamiset olivat täysin selittämättömiä. Ensinnäkään kunnat eivät ole hyötyneet korotuksista,vaan ne on leikattu osaltaan pois vastaavasti valtionosuuksista. Jälleen todella sairastavat: vanhukset ja vähempiosaiset, kärsisivät tästä turhasta kiristämisestä.
 
Suomen nykyisen hallituksen tulisi ohjata maatamme oikeudenmukaiseen suuntaan. Siihen ei sovi vähempiosaisten ja sairastavien ihmisten ”kepittäminen”. Yleisesti voidaan todeta, että Suomi tarvitsee välittävää ja yhteisvastuullista päätöstä kuntien taloutta vahvistamalla.
 

Missä johdon vastuu työttömyydestä ?

03.11.2009 - 18:19

 

Tämä kirjoitus julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 6.11.2009.

Suomessa saamme kuulla lähes jatkuvasti eri yhtiöiden, kuten teollisuus- ja lentoliikenteen  taloudellisista "huolista" ja "ongelmista". Silmät kirkkaana vakutetaan, että huonosti menee ja että väkeä olisi saatava mm. YT-neuvottelujen kautta saneerattua ulos. Kuitenkin ko. yhtiöiden johtoryhmillä ja johtajilla on otsaa samanaikaisesti nostattaa palkkojaan jopa kaksinkertaiseksi! Todella vastuutonta ja röyhkeää rötösherrojen toimintaa.

Suomeen olisi pikaisesti saatava lainsäädäntö voimaan, jossa johtajien ja eri johtoryhmien vastuuta lisätään näissä väenvähennys tilanteissa. Rahaa ajatellaan, mutta ei ihmistä ihmisenä, eikä työttömyydestä johtuvaa yhteiskunnallista vaikutusta. Jos jollain suuryhtiöllä menee huonosti, vika voi todellakin olla siitä vastaavalla johdolla. Niinhän jo Suomen puolustusvoimissa teroitettiin, että joukkue on juuri niin hyvä, kuin sen johtaja on! Tämä on otettava tosissaan ja vaadittava yhtiön johtoa vastuuseen, eikä heti vaan valitsemalla helppoa tietä eli väkeä vähentämään -systeemiä. Siksi Suomessa olisi  vahvistettava työntekijöiden irtisanomissuojaa ja luovuttava työttömyyden nk. omavastuuajasta.

Työttömyys on vakava yhteiskunnallinen haaste, sillä sen on arvioitu nousevan jopa 300 000:en kesään mennessä. Pian myös useat työttömät putoavat ansiosidonnaiselta peruspäivärahalle. Tämän vaikutus on suora mittaviin talousongelmiin ja erityisesti perheiden tilanteisiin.

Elinkeinoelämän keskusliitolla on myös syytä katsoa peiliin. Asenne on EK:lla yleisestikin ottaen ollut kylmän jyrkkä. Hyvinvointia synnyttää työ, ei niiden saneeraaminen loputtomiin. Jos esim. useita työntekijöitä sanotaan irti on johtajankin esimerkillisesti lähdettävä. Tämä olisi oikeus ja kohtuus. Häpeällistä on varsinkin, että johdon palkkaa nostetaan huimasti samalla, kun väkeä sanotaan irti. Se on petos Suomen kansaa kohtaan ja tahallista vastuun pakoilua.

 
Kirjoittaja

Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on oltava rohkea ja saada aikaiseksi kokreettisia tekoja. En hyväksy EU:n sanelupolitiikkaa. Vastustan EU:n liittovaltiota ja sen kehittymistä. Kannatan ajatusta, että maassa on elettävä maan tavalla. Kannatan ja haluan turvata julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä niiden toimivuuden. Rikollisuuteen on puututtava voimakkaammin, enkä hyväksy käyttäytymistä "kuin pellossa".

Pankkien ja vakuutusyhtiöiden oikeus tehdä ja määrätä mielivaltaisia korko- ja palvelumaksuja on kiellettävä lainsäädännöllä. Kukaan ei saa rikastua tai tehdä voittoa toisen ihmisen köyhdyttämisellä. Ihmisarvo on tärkeämpi kuin rahanarvo. Kannatan vahvasti ns. pakkoruotsin poistamista, se on turhaa ja rkp:n dominoivaa politiikkaa. Jos joku haluaa ja tarvitsee sitä niin kuitenkin oikeus sen oppimiseen valinnaisena on taattava.

Kansalaisten perusturvaa on nostettava Suomen hintatasoa vastaaviksi ja oikeudenmukaistettava. Suomessa on valitettava ja todella huolestuttava määrä mm. työttömiä. Emme tarvitse maahanmuuttajia, koska kansan omistakaan asioista ei ole osattu huolehtia. Raja on tullut vastaan.

Asiat saadaan paremmiksi, jos vain halutaan!

___________________________________

KATSO MYÖS ARKISTO  >>>

___________________________________

 

" KYLLÄ KANSA TIETÄÄ ! " Sanoi aikoinaan ministerinä ja kansanedustajana toiminut Veikko Vennamo ja tämä kansa tietää edelleen!

 

  

Oi katso Suomi, sinun päiväs koittaa
yön uhka karkoitettu on jo pois
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois
yön vallat aamun valkeus jo voittaa
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.

Oi nouse Suomi, nosta korkealle
pääs seppelöimä suurten muistojen
oi nouse Suomi, näytit maailmalle
sa että karkoitit orjuuden
ja ettet taipunut sa sorron alle
on aamus alkanut, oi synnyinmaa !

 

_______________________________

 

KATSO MYÖS ARKISTO  >>> 

_______________________________

 

 

 

Arkisto