Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on oltava rohkea ja saada aikaiseksi kokreettisia tekoja. En hyväksy EU:n sanelupolitiikkaa. Vastustan EU:n liittovaltiota ja sen kehittymistä. Kannatan ajatusta, että maassa on elettävä maan tavalla. Kannatan ja haluan turvata julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä niiden toimivuuden. Rikollisuuteen on puututtava voimakkaammin, enkä hyväksy käyttäytymistä "kuin pellossa".
Pankkien ja vakuutusyhtiöiden oikeus tehdä ja määrätä mielivaltaisia korko- ja palvelumaksuja on kiellettävä lainsäädännöllä. Kukaan ei saa rikastua tai tehdä voittoa toisen ihmisen köyhdyttämisellä. Ihmisarvo on tärkeämpi kuin rahanarvo. Kannatan vahvasti ns. pakkoruotsin poistamista, se on turhaa ja rkp:n dominoivaa politiikkaa. Jos joku haluaa ja tarvitsee sitä niin kuitenkin oikeus sen oppimiseen valinnaisena on taattava.
Kansalaisten perusturvaa on nostettava Suomen hintatasoa vastaaviksi ja oikeudenmukaistettava. Suomessa on valitettava ja todella huolestuttava määrä mm. työttömiä. Emme tarvitse maahanmuuttajia, koska kansan omistakaan asioista ei ole osattu huolehtia. Raja on tullut vastaan.
Asiat saadaan paremmiksi, jos vain halutaan!
___________________________________
KATSO MYÖS ARKISTO >>>
___________________________________

" KYLLÄ KANSA TIETÄÄ ! " Sanoi aikoinaan ministerinä ja kansanedustajana toiminut Veikko Vennamo ja tämä kansa tietää edelleen!

Oi katso Suomi, sinun päiväs koittaa
yön uhka karkoitettu on jo pois
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois
yön vallat aamun valkeus jo voittaa
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.
Oi nouse Suomi, nosta korkealle
pääs seppelöimä suurten muistojen
oi nouse Suomi, näytit maailmalle
sa että karkoitit orjuuden
ja ettet taipunut sa sorron alle
on aamus alkanut, oi synnyinmaa !
_______________________________
KATSO MYÖS ARKISTO >>>
_______________________________